Mä olen aina sanonut etten ota karvatonta tai lyttykuonoista koiraa, tai mitään muutakaan rotua mikä ei ole perusterveen mallinen. Viime kuussa kuitenkin kävi niin, että lauma kasvoi varsin kuonottomalla, karvattomalla ja hännättömällä jäsenellä. Kaiken lisäksi sen iho oli tullessaan aika ryppyinen nyt se on alkanut jo tulla sileämmäksi, tosin sillä kustannuksella että se näyttää aika paksulta.

Kyseessähän on siis tietenkin ihmislapsi, meidän poika syntyi keisarinleikkauksella 10.07.12 klo 8.54. Strategiset mitat olivat 2525g ja 47cm. Nimeksi tuli Elia. Keisarinleikkaukseen oli päädytty jo etukäteen, sillä rakenneultrassa todettiin etinen istukka eli se tukki synnytystiet. Alatiesynnytyksessä olisi käynyt ohraisesti ainakin vauvalle ja luultavasti äitillekin. Elia oli todella pieni viikkoihinsa nähden (38vk), mikä selittyi sitten taas pienikokoisella istukalla mikä oli vuotanut verta sijaintinsa takia ja oli kasvanut kiinni kohdun lihasseinämään sekä sillä että napanuora oli kalvokiinnitteinen. Niin vain poika kuitenkin selviytyi kaikesta jännityksestä huolimatta noin pitkälle masussa, ja syntyi terveenä ja elinvoimaisena. Jo toisena päivänä syntymästä ukko oli kasvanut 100g, ja 3 viikkois neuvolassa painoa oli tullut lisää hienosti jo kokonainen kilo.

Koirat olivat meidän sairaalassa olon ajan hoidossa hajautetusti; Fami oli äitillä, Flip kasvattajiensa hellässä huomassa ja Friidu Jussin vanhemmilla leikkimässä Benno koikkerin kanssa. Fami pääsi kotiin jo meidän kotiutumispäivänä. Se ei ensimmäisenä iltana uskaltanut suoraan katsoa vauvaan, vaan vilkuili silmäkulmasta minua ja vauvaa ja pohdiskeli mielessään tilannetta ja vetäytyi sängyn alle nukkumaan. Seuraavana aamuna tuli haistelemaan vauvaa ja lipaisi hiuksista, ja onkin sen jälkeen ollut koskettavan tarkka siitä että hänen täytyy tietää missä vauva on. Friidu tuli seuraavana päivänä, ja tökkäsi vauvaa nokallaan ja lipaisi sen jälkeen. Prinsessa oli minulle viikon verran katkerana eikä antanut koskea vaan siirtyi aina juuri sen verran kauemmas etten juuri yltänyt, jonkinlaista mustasukkaisuutta oli ilmassa siis. Vauvalle oli ja on ollut koko ajan kiltti, mutta minulle vihoitteli. Flip oli energiansa kanssa vähän pidempään hoidossa, viikon pidempään kuin muut koska olin vielä kotonakin alkuun peti potilaana enkä päässyt liikkumaan puhumattakaan koirien aktivoinnista. Flip katsoi vauvaa, lipaisi myös hiuksista eikä kiinnostunut sen enempää vaan meni touhuamaan omiaan. Flip on tosin ainoa koirista kuka tulee katsomaan mikä vauvalla on hätänä kun se itkee, eli hänkin pitää vauvasta hyvää huolta. Nyt arki on jo lähtenyt pyörimään normaalisti ja koirat ovat omaksuneet vauvan perheen jäseneksi, Friidu vartioi vauvan vaunuja tulisesti muilta koirilta.

Haavan takia en vielä kolmeen viikkoon saa harrastaa mitään kävelyä hurjempaa liikkumista, mutta tokihan jatkoimme jo tokoja Flipin kanssa. Noudon luovutusasento oli jäänyt lomalla vähä hukkaan, mutta sekin on sieltä nyt löytynyt. Muuten treenit jatkuivat siitä mihin jäätiinkin, malttitreeneineen kaikkineen. Odotan jo kovasti sitä että saadaan liikkeet siihen kuntoon että voimme mennä kokeisiin, sekä sitä että pääsen jatkamaan minulle niin rakasta harrastusta agilityä!

Flip on melko höperö ukko ulkona olemisen suhteen, se tykkää maata aamusta iltaan yksinään pihalla satoi tai paistoi. Aina välillä käy hauskuuttamassa itseään juoksentelemalla ladon ympäri tai kaivelemalla maakellarin luona, mutta muuten makoilee oven vieressä. Jos sen ottaa sisään niin se avaa itse oven ja menee takaisin pötkölleen tähystyspaikalleen. Hömppä.