Mun on Famista pitänyt päivittää ihan siitä asti kun sen aika tuli, mutta puhelinpäivitys ei tänne ole onnistunut niin on sitten jäänyt.

Mun rakkaan papparaiseni aika tuli siis täyteen 11.11.2013. Famillahan oli jo taustalla näitä perussairauksia, spondyloosi, lievä sydämen vajaatoiminta ja harmaakaihi. Lisäksi pari vuotta sitten ollut sisäkorvatulehdus aiheutti sen, että kuulo ei ollut enää ihan terävimmästä päästä eivätkä kasvojen halvausoireet koskaan kokonaan hävinneet. Fami eli kuitenkin särkylääkkeiden kanssa hyvää ja tyydyttävää elämää, ja selvästi nautti olostaan.

Tässä syksyn mittaan Famin naama alkoi taas enemmän ja vähemmän roikkua, oli päiviä jolloin sitä ei juurikaan huomannut ja päiviä jolloin sen huomasi selvästi. Loka-marraskuun vaihteessa Famille tuli jonkinlainen halvausreaktio, se oli maannut sängyn alla eikä ollut sieltä päässyt itse pois. Kun se sieltä kaivettiin esille niin ei pysynyt omin jaloin pystyssä, mutta minuutin parin päästä toipui. Jo silloin mietin että vienkö jo nyt viimeiselle matkalle, mutta Fami toipui nopeasti. Ehkä käveli vähän huonommin sen jälkeen kun aikaisemmin, mutta kun kipulääkeannos nostettiin maksimiin, niin näytti siltä että ongelma selviytyi sillä.

Sunnuntaina 10. päivä Fami alkoi ontua aamulla vasenta etutassua. Ei paljon, mutta ontui. Ontuminen paheni iltaa kohti, vaikka särkylääkettä annettiin niin paljon kun sitä nyt voi antaa. Silloin tein päätöksen, että jos aamulla ontuminen jatkuu niin Famin on aika päästä pois, enää ei mielestäni ollut mielekästä lähteä sen kummemmin tutkimaan mistä on kyse. Yöllä seurasin kun Fami ontui pitkin makuuhuonetta, missään ei ollut hyvä olla. Aamulla sitten otin puhelimen käteen, ja iltapäivällä mentiin lääkäriin. Autoon Fami juoksi ja hyppäsi itse niin reippaana, kuten aina. Nukutusaineesta Fami sai kouristuskohtauksia, lääkäri epäili mahdollisesti aivokasvainta tms. oireiden perusteella, mutta varmaksihan ei ilman tutkimuksia kukaan voi sanoa. Joka tapauksessa oli selvää että nyt oli oikea hetki. Famin kivut olivat ohi, ja pääkoppa ei ehtinyt asiasta koskaan masentumaan. Paras ystävä Fuusio oli siellä jo vastassa odottamassa.

Fami oli monessa suhteessa niin kovin hieno koira, sen luonne oli silkkaa kultaa. Vaikka se ei ehkä ollutkaan se unelmien harrastuskoira, niin se siitä huolimatta selviytyi tokossa aina VOI2 tulokseen asti ja agissa kakkosluokkaan (ja sai sieltäkin nollatuloksia) asti ennenkuin terveys petti. Famppa oli uskollinen ystävä, mikä ei koskaan kyseenalaistanut saamiaan ohjeita. Se oli ehdottoman kiltti kaikille, ja pyrki välttämään konflikteja jos vaan suinkin mahdollista. Se oli mukanani varhaisteinistä äidiksi asti, siinä on aikamoinen aikaikkuna olla kasvattajana ja senkin Fami hoito mutkattomasti.

Kiitos kasvattaja Minnalle luottamuksesta ja tuesta kaikissa Famin elämänvaiheissa. Kiitos kaikille treenikavereille yhteisistä hetkistä ja avusta. Kiitos Fami yhteisestä ajasta, en unohda sinua koskaan!